Princeps AA-luokkaan

Posted Posted in Uutiset

Princeps Oy on saanut Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa AA-luokituksen. Asiakastiedon selvityksen mukaan vuonna 2018 suhdetoiminta- ja viestintäyrityksistä hyvälle tasolle AA -luokkaan kuuluu 11 prosenttia toimialan yrityksistä.

Rating on luottoluokitusjärjestelmä, joka analysoi yrityksen toimintaa, taustaa, taloutta ja maksutapaa koskevaa informaatiota, ja arvioi yrityksen luottokelpoisuutta sekä kykyä selviytyä liiketoimintaan liittyvistä velvoitteista.

Uusia julkaisuja Princepsin Issuu-alustalla

Posted Posted in Uutiset

Yrityksemme alkuvuosi on ollut kiireistä julkaisujen tuotantoa. Kaikki lehdet ovat luettavissa Princepsin Issuu-alustalla.

Rajavartiolaitoksen julkaisut

Rajavartiolaitoksen Rajamme Vartijat -lehdestä on julkaistu alkuvuodesta kaksi numeroa. Kesäkuun 68-sivuisen lehden teemana on yhteistyö eri viranomaisten kesken. Lehdessä kerrotaan Rajavartiolaitoksen yhteistyöstä poliisin, Tullin, Maahanmuuttoviraston ja syyttäjälaitoksen kanssa.

Maaliskuussa ilmestyneen 96-sivuisen Rajamme Vartijat -lehden teemana on kansainvälinen toiminta. Lehdessä käsitellään Rajavartiolaitoksen kansainvälistä toimintaa ja yhteistyötä mm. Frontexin kanssa.

Puolustushallinnon rakennuslaitoksen julkaisut

Maaliskuussa ilmestyneessä Muuriset-uutislehdessä kerrotaan Rakennuslaitoksen ajankohtaisista asioista, mm. kuinka varusmiehille opetetaan kasarmien siivousta videon ja virtuaalitodellisuuden avulla ja millaisia haasteita liito-oravat toivat siviilikäyttöön siirtyneen Lahden Hennalan varuskunnan maaperän kunnostukseen.

Kesäkuussa ilmestyneessä Muuriankkuri-sidosryhmälehdessä kerrotaan mm., kuinka vuosikorjauksilla ylläpidetään puolustushallinnon kiinteistöjä ja kuinka Rakennuslaitoksen strategiaa uudistetaan yhdessä henkilöstön kanssa. Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Harri Ohra-aho kuvaa lehden haastattelussa tiedustelulainsäädännön merkitystä. Puolustusvoimien juhlavuoden kunniaksi lehdessä on juttu Sotamuseon Puolustusvoimien 100-vuotisnäyttelystä Suomenlinnassa. Intti tutuksi -päivänä kävimme tutustumassa Laivaston soittokunnan toimintaan Turussa. Kasarmien uusi elämä -sarjassa kerrotaan Isosaaren linnakkeen sotilaallisesta historiasta ja siitä, kuinka Helsingin ulkosaari on nyt muuttunut suosituksi retkikohteeksi. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen pohtii kolumnissaan Euroopan puolustusyhteistyön tulevaisuutta.

Rauman kaupungille uudet kesäesitteet

Posted Posted in Uutiset

Toteutimme Rauman kaupungille kolme esitettä kesän 2018 tapahtumista.

Kesä 2018 karttaesitteen avulla on helppo suunnistaa Rauman monipuoliseen kulttuurikesään. Kaupunki tarjoaa jälleen monipuolista tekemistä ja näkemistä, on taidenäyttelyitä, kesäteatteria, konsertteja, festaria, arkeologiaa, tori- ja katutapahtumia, markkinoita ja lapsille suunnattua ohjelmaa.

Raumanmeri-esite esittelee Rauman saariston luontokohteita. Kohde-esittelyjen, yhteysalusaikataulun ja veneilijän satamaesittelyjen avulla voi suunnitella retkiä Rauman saaristoon, joka koostuu noin 300 luonnonkauniista saaresta aivan kaupungin kupeessa.

Rauman Pitsiviikko järjestetään tänä vuonna jo 48. kerran 21.−29.7.2018. Yhdeksänä päivänä on yli 50 näyttelykohdetta, lastenohjelmaa, markkinat ja supersuosittu kaupunkikarnevaali Mustan pitsin yö. Kaupunkifestivaalin 32-sivuisesta Pitsiviikon käsiohjelmasta löytyvät tapahtumapäivien sisällöt ja aikataulut.

Rajamme Vartijat 2/2017 teemana maanpuolustus

Posted Posted in Uutiset

Tuottamamme Rajamme Vartijat -lehden kesäkuun numero ilmestyi aikataulun mukaisesti juhannukseksi. Lehden teemana on Rajavartiolaitoksen sotilaallinen maanpuolustus ja varusmieskoulutus. Lehdessä kerrotaan mm. kovatasoisten erikoisrajajääkärien koulutuksesta vaativiin kriisiajan tiedustelu- ja taistelutehtäviin, ja juttusarjassa Naiset sotilasviroissa viisi naissotilasta kertoo työstään Rajavartiolaitoksessa. Lehdessä on myös haastattelu Aira Samulinista, jonka isä on aikanaan toiminut rajavartioston päällikkönä. Sotapolku.fi-jutussa kerrotaan kuinka kansalaiset voivat etsiä ja päivittää sukulaistensa sotapolkuja.

Kesäkuun Rajamme Vartijat on järjestyksessä toinen tuottamamme lehti. Olemme iloisia lehdestä saamastamme positiivisesta palautteesta.

Tästä voit lukea koko 48-sivuisen lehden.

Muuriankkuri ilmestynyt

Posted Posted in Uutiset

Puolustushallinnon rakennuslaitoksen kesäkuun Muuriankkuri ilmestyi jälleen aikataulussaan Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi 4.6. Lehdessä on aiheita, jotka tammikuisen lukijakyselyn mukaan kiinnostavat lukijoitamme. Kerromme mm. Pääesikunnan toimitilojen peruskorjauksesta, uusiutuvan energian käytöstä Puolustusvoimissa, Rakennuslaitoksen ja Logistiikkarykmenttien yhteistyöstä sekä Taivallahden kasarmin eli Autolinnan uudesta elämästä. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi lehdessä on katsaus puolustuskiinteistöjen rakentamiseen Suomessa viimeisen sadan vuoden ajalta. Lehden kolumnistina on tällä kertaa valtio-opin dosentti ja entinen puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen.

Muun muassa näistä aiheista voit lukea tästä Muuriankkurista.

Muuriankkurin lukijakyselyn tuloksia

Posted Posted in Uutiset

Teetimme Puolustushallinnon rakennuslaitoksen joulukuun 2016 Muuriankkuri-lehdestä lukijakysely, johon vastasi lähes sata henkilöä. Arvoasteikolla 1-4 (1=huono, 4=erinomainen) lehden ulkoasu sai arvosanan 3,14, asiantuntevuus 3,19 ja luotettavuus 3,11. Monet vastaajista pitivät lehteä hyödyllisenä oman työnsä kannalta (2,48). Kokonaisuutena lehden kouluarvosanaksi tuli 8.

Lukijoista 60 % haluaa lukea lehden edelleen painettuna, 19 % sekä painettuna että verkossa ja 21 % ainoastaan verkossa.

Lehden kiinnostavimmaksi aiheeksi nousi Ilmavoimien komentaja Kim Jäämeren haastattelu. Hyvinä kakkosina olivat Museoviraston erikoistutkija Jarkko Sinisalon haastattelu sotilasarkkitehtuurin suojelusta sekä Rakennuslaitoksen Irakin leirin rakentaminen.

Lehden toivottiin sisältävän juttuja puolustuskiinteistöjen ylläpidosta, sotilasarkkitehtuurista ja rakennushistoriasta, joukko-osastoista sekä lakkautettujen varuskuntien uudesta käytöstä. Juttutyyppeinä toivottiin asia-artikkeleita, ajankohtaisuutisia, asioita taustoittavia juttuja sekä tulevaisuutta luotaavia kirjoituksia.